Koulukuvaukset korona-aikana

Suomen koulukuvausliitto suosittelee kiinnittämään erityistä huomiota koulukuvausten turvalliseen järjestämiseen koronaepidemian aikana. Suomen koulukuvausliiton tietoon ei ole tullut yhtään korona-viruksen leviämistapausta tuhansien vuonna 2020 ja 2021 toteutettujen koulukuvausten yhteydessä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yleistä ohjeistusta tulee noudattaa sekä seurata epidemiatilannetta proaktiivisesti.

THL:n ohjeistuksia koronasta >>

Kuvauspaikat tulee järjestää saleihin tai muihin mahdollisimman väljiin tiloihin, joissa etäisyydet on helpompi säilyttää. On suositeltavaa, että kuvauspaikalle tulee kerrallaan vain yksi ryhmä/luokka. Ryhmiä ei myöskään tule sekoittaa tai yhdistää keskenään.

Mikäli ryhmäkuvauksen sijaan halutaan järjestää vain muotokuvaus, voidaan muotokuvista koota ryhmäkuvan korvaava muotokuvagalleria. Koulun harkinnan mukaan on mahdollista kuvata luokan sisäiset kaverikuvat. Sisaruskuvat kuvataan vain koulun luvalla, jolloin niille varataan oma aika kuvausaikatauluun.

Henkilöt, joilla on mitään sairastumiseen viittaavia oireita eivät saa osallistua kuvaukseen. Kädet tulee pestä saippualla ennen kuvaan tuloa, lisäksi kuvaajan on varattava mukaansa käsidesiä. Jos on mahdollista, niin kuvaustilaan on suositeltavaa kulkea sisään ja ulos eri ovista. Jonoissa tulee säilyttää riittävät turvavälit.

Kuvaaja huolehtii huolellisesti omasta käsihygieniastaan ja turvaväleistä, eikä hän saa ottaa fyysistä kontaktia kuvattaviin. Hänen tulee välttää asioimista opettajanhuoneessa tai muissa koulun/varhaiskasvatusyksikön tiloissa. On suositeltavaa, että kuvaaja käyttää kasvomaskia.

Posted in Suositukset.